Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Väinö Festival 2027


  • Cafe Väinö 26 Väinölänniemi Kuopio, 70100 Finland (kartta)

Väinö Festival palaa entistä suurempana ja näyttävämpänä, kun rakastettu festivaali laajenee kaksipäiväiseksi. Väinö Festival järjestetään ensi kesänä jo neljättä kertaa ja se onkin ollut loppuunmyyty jo kahtena vuonna!

Esiintymässä on tunteikkaista balladeista ja näyttävistä, glitterillä kuorrutetuista lavashow’staan tunnettu Jari Sillanpää. Hänen hittinsä, kuten Satulinna, Sinä ansaitset kultaa ja Malagaan, ovat viihdyttäneet suomalaisia jo vuosikymmenten ajan.

Lavalle nousee myös ikoninen Suurlähettiläät, joka aloitti taipaleensa jo 1990-luvun alussa. Yhtyeen rakastetuimpiin kappaleisiin kuuluvat muun muassa Kun tänään lähden, Kuka pysäyttäisi kellot?, Maailman laidalla ja Elokuun 11.

Esiintymässä nähdään myös Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit. Virve Rosti ja Freeman ihastuttivat katsojia yhdessä ohjelmassa Vain elämää tulkitsemalla Nylon Beatin kappaleen Viimeinen.

Lisäksi lavalle astuu Janne Hurme, joka tunnetaan esimerkiksi kappaleistaan Kirje, Tinasormus, Ikävä ja Postikortti.

Molempina päivinä nähdään jo Väinö Festivaleilla tuttu näky Callen Elävä Jukeboxi.

Edellinen
Edellinen
12. kesäkuuta

Ahooy Beachfutis